viinikköynnös_zilga

Syksyn satoa

Viiniköynnös Zilga

Kaipa se on uskottava, syksy on saapunut. Ulkona on harmaata, sade piiskaa ikkunoita ja tuuli tuivertaa kellastuneita lehtiä. Pihatyöt saavat odottaa.. Ehei, tämä juttu ei olekaan mikään valitusvirsi (kuten moni teistä varmaan ajatteli) vaan ylistys luonnon monimuotoisuudelle.

Voimme olla iloisia, että me täällä pohjoisella pallonpuoliskolla voimme nauttia erilaisista vuodenajoista. Syksyisessä vesisateessa on jotakin lohdullista; se antaa ihanan tekosyyn (jos nyt tekosyytä tarvitsee) käpertyä sohvalle torkkuhuovan alle television ääreen tai vaikka lueskelemaan.

Minä tosin pidän myös kävelylenkeistä sateen raikastamalla ilmalla. Muutenkaan asioita,( joihin ei itse pysty vaikuttamaan), on turha murehtia.

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Kasvihuoneessamme kasvaa toistakymmentä vuotta vanha viiniköynnös Zilga, joka tekee aivan mahtavaa satoa. Joinakin vuosina köynnös kerää voimia, mutta seuraavana syksynä se taas suorastaan hukuttaa rypäleisiin. Teimme jo kasvihuoneen perustusvaiheessa viiniköynnökselle paikan, missä se voi juurtua suoraan pohjamaahan.

Meillä kasvaa myös kaksi Zilgaa kesämökillä liiterin eteläseinustalla ja voi veljet, että ne ovat satoisia. Rypäleitä tulee valtavasti, ne ovat makeita ja täysin luomuja, en edes kanankakalla lannoita. Zilga viihtyy happamassa maassa, joten sitä ei myöskään kalkita. Miksi Suomessa ei kasvateta viinirypäleitä ihan ammatillisesti? Vai kasvatetaanko jo jossain, en tiedä?

Omat kokemuksemme ovat positiivisia ja mitä vanhemmaksi viiniköynnöksemme tulevat, sitä satoisampia ne ovat.

Kasvihuoneviiniä on pakko leikata, muuten tila loppuisi kesken.

Taivasalla kasvavia köynnöksiä taisin muutamana alkuvuonna leikata syksyisin, mutta sitten se jäi, eikä leikkaaminen tuntunut muutenkaan vaikuttavan satoisuuteen puoleen eikä toiseen. Toki marjat voivat tulla suuremmiksi leikatuissa köynnöksissä.

Aina vaan jaksaa ihmetyttää, mikä voima saa nämä köynnökset kasvamaan voimakkaasti kokoa ja satoa, sillä niitä ei lannoiteta, eikä avomaalla kasvavia kastella koskaan? Helppoa, eikö?

Kasvun ihmeen seuraaminen on lumoavaa, siitä saa energiaa, se luo positiivista ajattelua ja sitä kautta hyvää oloa.

Mmm, nyt on paras satokausi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Jaa kaverille

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kirje yksinäisyydestä

Arvoisa lukija, Yksinäisyys on tunne, jota me kaikki kohtaamme joskus elämämme aikana. Se voi johtua monista eri syistä, kuten muutoksesta elämäntilanteessa, menetyksestä, eroon joutumisesta tai

Lue Lisää »

YSTÄVÄPALVELU

Ystäväpalvelu  on uusi, luotettava ja tavoitteellinen palvelu Iloitassa.  Tarkoituksemme on edistää ikäihmisten elämänlaatua vähentämällä yksinäisyyttä sekä pitää seniorin kuntoa yllä yhdessä liikkumalla.  Jokainen meistä ihmisistä

Lue Lisää »

Meille töihin

Meille töihin? Hienoa, sillä tarvitsemme täällä Iloitassa juuri sinua.  Meillä on tarjolla henkilökohtaisen avustajan töitä vakituisille, osa-aikaisille ja tarvittaessa töihin kutsuttaville.  Työt sijoittuvat tällä hetkellä

Lue Lisää »

Kosketuksen puute

KOSKETUKSEN PUUTE SAIRASTUTTAA Kärsitkö kosketuksen puutteesta? Tuntuuko sinusta, että tarvitset enemmän läheisyyttä ja kosketusta elämääsi kuin tällä hetkellä saat? Vai hukutko hellyydenosoituksiin ja halauksiin? Hienoa

Lue Lisää »