Kosketuksen puute

KOSKETUKSEN PUUTE SAIRASTUTTAA

Kärsitkö kosketuksen puutteesta?

Tuntuuko sinusta, että tarvitset enemmän läheisyyttä ja kosketusta elämääsi kuin tällä hetkellä saat? Vai hukutko hellyydenosoituksiin ja halauksiin? Hienoa ja upeaa, jos kuulut hellittyihin, sillä mitenkään itsestäänselvää se ei ole. Kosketuksen kaipuu on hyvin yleistä ja suorastaan suomalainen kansantauti.

Kosketus on vauvan ensimmäinen aistikokemus maailmasta. Äidin tai isän rinnan päällä, ihokosketuksessa, on turvallista aloittaa elämäntaival ja rauhoittua. Lapset hakeutuvat luonnollisella tyylillään syliin tankkaamaan hellyyttä ja hakemaan turvaa. Kun lasten “halipula” on ladattu täyteen on helppo juosta taas jatkamaan leikkejä. Teini-ikäiset uljaassa vieroittumisvaiheessaan eivät salli enää samanlaista halailua kuin pienemmät sisaruksensa, mutta eivät hekään ole täysin immuuneja kosketukselle. Onneksi nykyajan nuoret halailevat paljon toisiaan ja saavat näin kosketusta ja hellyyttä. Myös vanhemman koskeminen ohimennen sallitaan; se luo hyväksyvää ja onnellista oloa. Kosketuksen tarve säilyy elämän loppuun saakka, se on perustarve, joka hakee täyttymystä.

Juro suomalainen ei ole ole eikä ole ollut samalla lailla avoin kosketukselle, kuten avoimemmat etelämaalaiset, mutta tarve ihmisillä on sama asuinpaikasta riippumatta.

Kosketuksen merkitys

On tieteellisesti tutkittu, että kosketus parantaa ja lista on pitkä: verenpaine alenee ja stressi vähenee, vähentää levottomuutta ja unettomuutta. Kosketus vähentää myös masentuneisuutta ja ahdistusta, rauhoittaa ja vähentää aggressiivisuutta. Kehon itse tuottamat, hyvää oloa aiheuttavat opioidit aktivoituvat, kuten myös läheisyyshormoniksi kutsuttu oksitosiini sekä mielialaamme ylläpitävä välittäjäaine serotoniini.

Ikääntyminen ei vähennä kosketuksen ja hellyyden tarvetta. Palvelutaloissa asuvat vanhukset hyötyvät hoitajien pienestäkin kosketuksesta ja hienoa olisi, jos tämä kuuluisi hoitajien arkeen työssään. Vanhuksen hiusten kampaaminen, kädestä pitäminen tai silittäminen tuntuu hyvältä ja voi jopa saada pienet kolotuksetkin unohtumaan. Jokainen voi kokeilla itse, miten hyvältä tuntuu, jos joku vaikka silittää kättäsi. Jos ikäihmisellä ei enää puhekaan luista, niin kosketuksen tuoma mielihyvän tunne säilyy kyllä.

Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja on joitakin, jotka eivät siedä koskettamista ja halailua. Jokaisella on toki oikeus määritellä omat rajansa.

Pika-apua kosketuksen puutteeseen saa esim. käymällä kampaajalla tai parturissa, hieronnassa tai vaikkapa silittämällä kotieläintä.

Nyt leviävä Koronavirustauti (COVID-19) on tarttuva tauti, joten tällä hetkellä on vältettävä ylimääräistä koskettelua varsinkin ikäihmisten kanssa. Muistakaa käsienpesu, maskin käyttö ja turvavälit.

Jaa kaverille

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kirje yksinäisyydestä

Arvoisa lukija, Yksinäisyys on tunne, jota me kaikki kohtaamme joskus elämämme aikana. Se voi johtua monista eri syistä, kuten muutoksesta elämäntilanteessa, menetyksestä, eroon joutumisesta tai

Lue Lisää »

YSTÄVÄPALVELU

Ystäväpalvelu  on uusi, luotettava ja tavoitteellinen palvelu Iloitassa.  Tarkoituksemme on edistää ikäihmisten elämänlaatua vähentämällä yksinäisyyttä sekä pitää seniorin kuntoa yllä yhdessä liikkumalla.  Jokainen meistä ihmisistä

Lue Lisää »

Meille töihin

Meille töihin? Hienoa, sillä tarvitsemme täällä Iloitassa juuri sinua.  Meillä on tarjolla henkilökohtaisen avustajan töitä vakituisille, osa-aikaisille ja tarvittaessa töihin kutsuttaville.  Työt sijoittuvat tällä hetkellä

Lue Lisää »

Puhevammaistenviikko

Puhevammaisten viikko 5.10.– 11.10.2020 Puhevammaisten viikkoa vietetään tänä vuonna 5.-11.10.2020 teemalla Luodaan mahdollisuuksia. Samaan aikaan ja samalla teemalla vietetään myös Voimauttava vuorovaikutus -viikkoa. Puhevammaisten viikko tuo esiin tietoa,

Lue Lisää »